Holhouksesta ja kulttuurifasismista
Lakkasin jokunen viikko sitten seuraamasta aktiivisesti uutisia. Päätös tästä syntyi ihan vain sen takia, kun viime aikoina kaikki politiikkaan liittyvät asiat ovat olleet niin masentavia. Kaikenkarvaiset fasistipoliitikot eivät keksi oikein mitään muuta tekemistä kuin kontrolloida koko yhteiskuntaa yhä enemmän ja enemmän. Silloin tällöin joku järjenhäivähdys ilmenee, mutta kokonaisuudessa ollaan menossa yhä huonompaan suuntaan.
Uutisissa on tietenkin se hyvä puoli, että ne eivät kerro läheskään kaikkea. Yleensä niissä on vain pieni lausahdus poliitikolta, joka hieman ärsyttää, mutta unohtuu kuitenkin nopeasti. Blogeissa sen sijaan poliitikoilla on mahdollisuus kertoa tarkemmin omista mielipiteistään, ja jos joku joskus sattumalta viitsii panostaa blogikirjoitukseen, saattaa sieltä paljastua karmaisevia asioita, joita ei ikinä sanomalehdestä lukisi. Niin kävi nytkin, kun selailin US-blogien etusivua ja silmiin sattui Eija-Riitta Korholan kulttuurifasistiseen avautumiseen siitä, kuinka sellaista viihdettä pitäisi verottaa, josta hän ei pidä.
Eija-Riitta ei ilmiselvästikään pidä siitä, että holhoajia kutsutaan holhoajiksi. Syykin tähän on ihan selvä. Holhouksen vastustajat vastustavat sitä, että poliitikoilla olisi rajaton valta päättää siitä, mitä yksilöt elämällään tekevät. He haluavat valtion väkivaltamonopolia hyväksikäyttämällä saada hallintoalamaiset pakotettua tottelemaan sellaista utopistista yhteiskuntaa, josta he itse pitävät. Holhoukset vastustajat astuvat poliitikoiden varpaille kertomalla, että poliitikoillakin täytyy olla rajoja. Hyvin usein tämä suututtaa poliitikoita, koska he haluavat olla kaikkien muiden yläpuolella, eivätkä voi sietää sitä, että joku yrittää estää heitä.
”Syyllistämiseen ja holhoamiseen viittaaminen on leima, jolla Suomessa on tapettu monta tärkeää ja tarpeellista keskustelua.”
Ei kuitenkaan tarpeeksi montaa. Suomi on pahemmanlaatuinen holhousvaltio, jossa kukkahattunatsit ovat kauan aikaa sitten päässeet yksilönvapauksien puolustajien yläpuolelle. Itse en ainakaan muista, että kovinkaan usein yksilönvapauksiin vetoamalla oltaisiin saatu torpattua jotain kauheita ja epäinhimillisiä lakialoitteita, joita nykyään pursuaa joka puolelta. Mutta hyvä jos näin on käynyt joskus.
”Mutta kukaan ei koskaan ehdi vastata, mihin väkivallalla mässäilyä tarvitaan.”
Asia on aivan yksinkertainen: Se on viihdettä, jota ihmiset käyttävät itsensä viihdyttämiseen. Ja sen pitäisi myös olla ihan täysin pätevä syy sille, että poliitikot pitäisivät näppinsä erossa siitä. Väkivaltaviihde on olennainen osa nykypäivän kulttuuriamme. On ihan selvää, etteivät kaikki pidä siitä, mutta se ei tietenkään tarkoita, että tällä osalla olisi mitään eettistä oikeutta alkaa rajoittamaan sellaisten nautintoa, jotka pitävät siitä.
En minäkään pidä esimerkiksi suomenkielisestä räpistä tai uskonnoista, mutta en silti voi edes kuvitella, että lähtisin joskus ajamaan niiden kieltämistä. Ihmiset saavat kuunnella ja laulaa suomenkielistä räppiä ihan niin paljon kuin huvittaa, kunhan eivät pakota minua sellaiseen mukaan tai tee sitä minun rahoillani. Sama juttu uskonnon kanssa. Palvokaa vain mielikuvitusolentojanne, kunhan ette tee sitä minun kustannuksellani.
Poliitikoilla on älyttömän usein jokin pakkomielle kontrolloida omien kansalaisten harjoittamaa kulttuuria. Juhlapuheissa he kertovat kunnioittavansa toisten maiden kulttuureita, mutta kun kyse on omasta maasta, he halveksuvat avoimesti sitä ja ovat valmiita käyttämään valtion väkivaltakoneistoa estääkseen ihmisiä nauttimasta siitä. En ole oikein ikinä tajunnut tällaista, jotenkin se on vain niin älyllisesti epärehellistä.
Ja jos ei nyt kenellekään tulisi epäselväksi, niin Eija-Riitta tosiaankin halveksuu väkivaltaviihdettä:
”Mutta on aika kohtuutonta, että viihdeteollisuus voi rajoituksetta rikastua väkivaltasaasteella, ilman että se joutuu maksamaan yhteiskunnalle korvauksia aiheuttamistaan vahingoista.”
Ja kommenttiosiosta:
”Jospa edes saisimme aikaan julkista halveksuntaa väkivaltaroskantuottajia kohtaan!”
”Minun motiivini ei ylipäänsä ollut fiskaalinen: en pohtinut tällä kertaa mistä lisää rahaa valtiolle. Minä etsin tapoja panna väkivaltaviihdettä kuriin. Yhtenä keinona ajattelen että voidaan pannan mielikuvituksemme saastuttajat maksumiehiksi siitä mitä jälkeä asiasta syntyy, ja sillä lailla antaa signaali toiminnan laadusta.”
Tuollaiset puheet ovat aivan kuin jostain Neuvostoliitosta tai Natsi-Saksasta! Puheet kulttuurista mielikuvituksen saastuttajina eivät missään tapauksessa kuulu enää nykyaikaiseen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Varsinkin poliitikoiden pitäisi vähitellen oppia jo kunnioittamaan myös sellaisia asioita, joista he eivät itse satu pitämään. Mutta se lienee täysin utopistinen toive…
Ja vielä voisin muistuttaa tässä siitä, että politiikka on väkivaltaa. Se perustuu valtion väkivaltamonopolille, ja poliittisen päätökset laitetaan voimaan viime kädessä voimakeinoin. Se ei ole enää mitään fiktiivistä kuvausta väkivallasta, se on ihan oikeaa väkivaltaa. Se koskee oikeita, eläviä yksilöitä.
