EU:lle kuulemma valittiin joku pressa. Asia nyt ei sinänsä tietenkään juuri kiinnosta, enkä ole pahemmin mediaakaan seurannut aiheesta. Mutta yksi asia on kuitenkin ihmetyttänyt: Missä ovat kaikki demokratiafanit? EU valitsee itselleen presidentin suljettujen ovien takana poliittisen eliitin toimesta, eikä kansalta kysellä yhtään mitään. Sehän on kuin jostain kommunistidiktatuurista kopioitu johtajanvalintajärjestelmä.
Se vähäinen mediaseuranta, mitä olen aiheesta tehnyt, on paljastanut, että suurin osa ihmisistä (tai ainakin mediaa hallitsevista) kokee sen täysin luonnollisena. Kellään ei tunnu olevan tarvetta kritisoida EU:ta massiivisesta demokratiavajeesta. Vai onko joku käskenyt sensuroida kaiken EU-kritiikin uutisista?
Vähän ihmetyttää miten tämän jälkeen EU voi kritisoida esimerkiksi Venäjää siellä tapahtuvista presidentinvaalien ongelmista, kun Venäjä voi aina vastata: ”Noh, meillä sentään pidettiin vaalit.”
”Joukko näkyviä sosiaalidemokraatteja on liittynyt Sdp:n puolueosastoon, jonka nimen he vaihtoivat Helsingin Demokraateiksi. Sdp:n puolueosastot ovat perinteisesti joko työväenyhdistyksiä tai sos.dem.-yhdistyksiä. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun sosialismi-sanasta peräisin oleva etuliite on tarkoituksella jätetty pois.”
”Osastosta kerrotaan IS:lle, että he olivat miettineet, minkä sortin sosialisteja ovat ja todenneet, etteivät minkään sortin.”
Suomalaisessa politiikassa on ollut jo pitkään trendinä se, että eri puolueet lähentyvät toisiaan aatteellisesti. Kaikki haluavat haalia mahdollisimman paljon äänestäjiä, joten jokaiselle potentiaaliselle äänestäjälle tarjotaan jotain. Jungner kumppaneineen vie tämän kuitenkin ihan uuteen ulottuvuuteen luomalla epäsosialistisen osaston sosialistiseen puolueeseen.
Tämä herättää kummastusta ainakin kahdesta näkökulmasta: Ensinnäkin, miksi sosialistinen puolue haluaa pitää jäseninään epäsosialisteja? Olisiko sosialidemokraattien mielestä myös ihan ok, jos vaikkapa Kokoomus päättäisi liittyä heidän jäsenjärjestökseen? Toiseksi, minkä takia epäsosialisti haluaa kuulua sosialistiseen puolueeseen? Eikö se ole älyllisesti aika epärehellistä puuhaa?
Tämän lisäksi voi vielä ihmetellä, mistä osaston nimitys tulee. Demokraatit - mikä sen taustalla oleva ideologia oikein on? Onko sen tarkoitus viestittää, että mitä tahansa politiikkaa on mahdollista ajaa siinä osastossa, kunhan asiasta on vain päätetty demokraattisesti? Kunnon sekoitus sosialismia, kapitalismia, fasismia, natsismia, vihreyttä ja teokratiaa - ihan sama kunhan asiasta äänestetään!
Pelkän demokratian nimeen vannominen on älyllisesti epärehellistä. Jokaisella demokraattisessa politiikassa toimivalla on kuitenkin käsitys siitä, millaista politiikkaa hän aikoo ajaa demokratian keinoin. Demokratia on pelkkä järjestelmä, jonka avulla on tarkoitus saavuttaa jotain. Se ei ole lopputulos itsessään, johon täytyy pyrkiä. Vai onko kyseisen osaston jäsenten mielestä Suomessa demokratiavaje, ja kunhan demokratiaa on onnistuttu lisäämään tarpeeksi, he voivat lopettaa toimintansa?
Eniten tässä kuitenkin ottaa päähän se, että Yleisradion toimitusjohtajana, eli koko kansan propagandapäällikkönä toimiva henkilö on lähtenyt mukaan noin vajaaälyiseen toimintaan.
Ihan kiva kun välillä poliitikot kertovat suoraan, millainen on heidän ihanneyhteiskuntansa. Matti Vanhaselle se on kommunistidiktatuuri, jossa eivät toisinajattelijat pääse estämään tehokasta päätöksentekoa.
”Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan länsimaat voisivat ottaa oppia Kiinasta, jossa on tiukka keskushallinto ja jossa asiat tapahtuvat nopeasti, kun kommunistipuolue niin päättää.
”Ainakin tässä tietyssä systemaattisuudessa [länsimaat voisivat oppia Kiinalta]. Siinä, että asetetaan selkeitä prioriteetteja ja mobilisoidaan voimavaroja niiden saavuttamiseksi. Silloin myös saavutetaan tuloksia”, Vanhanen arvioi Pekingissä suomalaistoimittajille.”
Lukaisinpa eilen Katja Boxbergin ja Taneli Heikan kirjoittaman pamfletin Lumedemokratia - Kun konsensus vei rahan ja vallan suomalaisilta. Varsin hyvä kirja, valotti paljon asioita historiasta, jotka minulle nuorena ovat aika pitkälti hämärän peitossa. Kirjoittajat käyvät lävitse 70-luvun vasemmiston aikaansaamaa Neuvostoliiton mielistelypolitiikasta seurannutta konsensusdemokratiaa ja sen aikaansaamaa ummehtunutta poliittista kulttuuria ja ilmapiiriä, josta ei olla päästy vielä edes nykypäivänä eroon.
Olen aika usein miettinyt, miksi Suomessa ei käydä kovinkaan avoimesti poliittista debattia, eikä varsinkaan ideologista sellaista. Poliittiset väittelyt koskevat aina jotain mitättömiä pikkuseikkoja, joilla ei ole kokonaiskuvan kanssa mitään tekemistä. Kirja selvensi, miksi näin on. Poliitikot haluavat tehdä päätökset kaikessa rauhassa suljettujen ovien takana, ja media on kiltisti mukana tässä. Toisinajattelijat ja totutun menon kyseenalaistajat leimataan häiriköiksi. Vaikka laskevat äänestysluvut ja yleinen pahoinvointi kertovat rankkaa faktaa siitä, ettei konsensusdemokratialla onnistuta muuttamaan yhteiskuntaa paremmaksi, tästä ei vaan jakseta välittää.
Toivottavasti kirja toimii Matrixin punaisen pillerin tavoin ja aukaisee ihmisten silmiä huomaamaan ja tunnustamaan nyky-yhteiskunnan ummentuneisuuden. Ainakin kirjoittajilla tuntuu olleen tällainen motiivi kirjan tekemisen suhteen. Jotenkin vaan epäilen, että yksi kirja ei korjaa usean vuosikymmenen aikana muodostunutta kulttuuria, vaan Suomi tulee kärsimään siitä vielä pitkään. Hienoa kuitenkin, että jotkut jaksavat sentään yrittää.
Kirjasta on otettu jo ainakin kolme painosta, joten ihan mukavasti tuntuu ihmisiä kiinnostavan aihe. Se löytynee hyvinvarustetuista kirjakaupoista ja näkyy myös päätyneen vapaasti jakoon The Pirate Bayn kautta.
Lakkasin jokunen viikko sitten seuraamasta aktiivisesti uutisia. Päätös tästä syntyi ihan vain sen takia, kun viime aikoina kaikki politiikkaan liittyvät asiat ovat olleet niin masentavia. Kaikenkarvaiset fasistipoliitikot eivät keksi oikein mitään muuta tekemistä kuin kontrolloida koko yhteiskuntaa yhä enemmän ja enemmän. Silloin tällöin joku järjenhäivähdys ilmenee, mutta kokonaisuudessa ollaan menossa yhä huonompaan suuntaan.
Uutisissa on tietenkin se hyvä puoli, että ne eivät kerro läheskään kaikkea. Yleensä niissä on vain pieni lausahdus poliitikolta, joka hieman ärsyttää, mutta unohtuu kuitenkin nopeasti. Blogeissa sen sijaan poliitikoilla on mahdollisuus kertoa tarkemmin omista mielipiteistään, ja jos joku joskus sattumalta viitsii panostaa blogikirjoitukseen, saattaa sieltä paljastua karmaisevia asioita, joita ei ikinä sanomalehdestä lukisi. Niin kävi nytkin, kun selailin US-blogien etusivua ja silmiin sattui Eija-Riitta Korholan kulttuurifasistiseen avautumiseen siitä, kuinka sellaista viihdettä pitäisi verottaa, josta hän ei pidä.
Eija-Riitta ei ilmiselvästikään pidä siitä, että holhoajia kutsutaan holhoajiksi. Syykin tähän on ihan selvä. Holhouksen vastustajat vastustavat sitä, että poliitikoilla olisi rajaton valta päättää siitä, mitä yksilöt elämällään tekevät. He haluavat valtion väkivaltamonopolia hyväksikäyttämällä saada hallintoalamaiset pakotettua tottelemaan sellaista utopistista yhteiskuntaa, josta he itse pitävät. Holhoukset vastustajat astuvat poliitikoiden varpaille kertomalla, että poliitikoillakin täytyy olla rajoja. Hyvin usein tämä suututtaa poliitikoita, koska he haluavat olla kaikkien muiden yläpuolella, eivätkä voi sietää sitä, että joku yrittää estää heitä.
”Syyllistämiseen ja holhoamiseen viittaaminen on leima, jolla Suomessa on tapettu monta tärkeää ja tarpeellista keskustelua.”
Ei kuitenkaan tarpeeksi montaa. Suomi on pahemmanlaatuinen holhousvaltio, jossa kukkahattunatsit ovat kauan aikaa sitten päässeet yksilönvapauksien puolustajien yläpuolelle. Itse en ainakaan muista, että kovinkaan usein yksilönvapauksiin vetoamalla oltaisiin saatu torpattua jotain kauheita ja epäinhimillisiä lakialoitteita, joita nykyään pursuaa joka puolelta. Mutta hyvä jos näin on käynyt joskus.
”Mutta kukaan ei koskaan ehdi vastata, mihin väkivallalla mässäilyä tarvitaan.”
Asia on aivan yksinkertainen: Se on viihdettä, jota ihmiset käyttävät itsensä viihdyttämiseen. Ja sen pitäisi myös olla ihan täysin pätevä syy sille, että poliitikot pitäisivät näppinsä erossa siitä. Väkivaltaviihde on olennainen osa nykypäivän kulttuuriamme. On ihan selvää, etteivät kaikki pidä siitä, mutta se ei tietenkään tarkoita, että tällä osalla olisi mitään eettistä oikeutta alkaa rajoittamaan sellaisten nautintoa, jotka pitävät siitä.
En minäkään pidä esimerkiksi suomenkielisestä räpistä tai uskonnoista, mutta en silti voi edes kuvitella, että lähtisin joskus ajamaan niiden kieltämistä. Ihmiset saavat kuunnella ja laulaa suomenkielistä räppiä ihan niin paljon kuin huvittaa, kunhan eivät pakota minua sellaiseen mukaan tai tee sitä minun rahoillani. Sama juttu uskonnon kanssa. Palvokaa vain mielikuvitusolentojanne, kunhan ette tee sitä minun kustannuksellani.
Poliitikoilla on älyttömän usein jokin pakkomielle kontrolloida omien kansalaisten harjoittamaa kulttuuria. Juhlapuheissa he kertovat kunnioittavansa toisten maiden kulttuureita, mutta kun kyse on omasta maasta, he halveksuvat avoimesti sitä ja ovat valmiita käyttämään valtion väkivaltakoneistoa estääkseen ihmisiä nauttimasta siitä. En ole oikein ikinä tajunnut tällaista, jotenkin se on vain niin älyllisesti epärehellistä.
Ja jos ei nyt kenellekään tulisi epäselväksi, niin Eija-Riitta tosiaankin halveksuu väkivaltaviihdettä:
”Mutta on aika kohtuutonta, että viihdeteollisuus voi rajoituksetta rikastua väkivaltasaasteella, ilman että se joutuu maksamaan yhteiskunnalle korvauksia aiheuttamistaan vahingoista.”
Ja kommenttiosiosta:
”Jospa edes saisimme aikaan julkista halveksuntaa väkivaltaroskantuottajia kohtaan!”
”Minun motiivini ei ylipäänsä ollut fiskaalinen: en pohtinut tällä kertaa mistä lisää rahaa valtiolle. Minä etsin tapoja panna väkivaltaviihdettä kuriin. Yhtenä keinona ajattelen että voidaan pannan mielikuvituksemme saastuttajat maksumiehiksi siitä mitä jälkeä asiasta syntyy, ja sillä lailla antaa signaali toiminnan laadusta.”
Tuollaiset puheet ovat aivan kuin jostain Neuvostoliitosta tai Natsi-Saksasta! Puheet kulttuurista mielikuvituksen saastuttajina eivät missään tapauksessa kuulu enää nykyaikaiseen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Varsinkin poliitikoiden pitäisi vähitellen oppia jo kunnioittamaan myös sellaisia asioita, joista he eivät itse satu pitämään. Mutta se lienee täysin utopistinen toive…
Ja vielä voisin muistuttaa tässä siitä, että politiikka on väkivaltaa. Se perustuu valtion väkivaltamonopolille, ja poliittisen päätökset laitetaan voimaan viime kädessä voimakeinoin. Se ei ole enää mitään fiktiivistä kuvausta väkivallasta, se on ihan oikeaa väkivaltaa. Se koskee oikeita, eläviä yksilöitä.
Vihreiden äänestyskäyttäytyminen Lex Nokian tapauksessa on hyvä esimerkki siitä, kuinka poliittiset puolueet rappeutuvat ajan myötä. Niille tulee tärkeämmäksi olla mukana päätöksenteossa kuin ajaa sellaista politiikkaa, mitä äänestäjät haluavat. Ideologia tipahtaa pois, ja jäljelle jää pelkkää reaalipolitiikkaa. Ja kun otetaan huomioon, että kaikki eduskuntapuolueet ovat tällaisia, niin koko eduskunta alkaa vähitellen elämään omaa elämäänsä irtautuneena todellisesta elämästä ja järjen käytöstä.
Vaikka joku uusi, idealistinen puolue onnistuisi murtautumaan vanhojen puolueiden muodostamien esteiden läpi ja nousemaan eduskuntaan, sekin mukautuu vähitellen samaan menoon muiden kanssa. Näin näkyy vihreidenkin osalta käyneen. Yleensähän tätä perustellaan sillä, että päätöksentekomahdollisuudet kasvavat, jos tehdään välillä kompromisseja, mutta käytännössä ajaudutaan siihen, että kaikki päätökset ovat kompromisseja, eikä mikään puolue enää mieti, miksi se oikeasti haluaa tehdä sellaisen päätöksen.
Lex Nokia ei minusta edes ollut mikään kovin paha laki. Toki se parempikin olisi voinut olla, mutta ihan perussettiä siinä skaalassa, millaisia lakeja eduskunta noin yleisesti ottaen säätää. Parhaimmassa tapauksessa se herättää ihmisiä huomaamaan, ettei oman yksityisyyden suojaamiseksi kannata luottaa poliitikoihin ja virkamiehiin. Se täytyy tehdä ihan itse.
Piraattipuolueella on onnistumisen mahdollisuuksia poliittisessa vaikuttamisessa. Se on aivan uudenlainen projekti, koko puolueen voimavarojen kohdistaminen kapealle osa-alueelle. Kun kaikki tekevät työtä muutaman, toisiinsa liittyvän asian puolesta, voi olla mahdollista oikeasti vaikuttaa johonkin. On tullut jo varsin selväksi, ettei internet-aikakauden asioihin voi vaikuttaa tippaakaan perinteisten puolueiden kautta. On siis kaksi mahdollisuutta: Piraattipuolueen kaltaista uudenlaista vaikuttamisstrategiaa, tai sitten vaan olla välittämättä siitä, mitä eduskunta päättää. Esimerkiksi: ihan sama vaikka säätäisitte uuden Lex Karpelan, tiedostojen jakaminen tulee jatkumaan ja kasvamaan. Teillä ei ole mitään mahdollisuutta estää sitä, korkeintaan hidastaa kasvuvauhtia hieman.
Joten ihan vain ystävällisenä vinkkinä kaikille: Jos haluatte vaikuttaa asioihin, älkää edes yrittäkö tehdä sitä eduskuntapuolueiden kautta. Politiikka on vaivalloinen, kallis, aikaa vievä ja erittäin minimaaliset onnistumisen mahdollisuudet omaava vaikutuskanava. Lex Nokian ongelmia ei kannata lähteä muuttamaan eduskunnan kautta, vaan opetella itse salaamaan oleellinen kommunikaatio.
V-V tuo tietooni Päivi Lipposenälähdyksen Nykypäivässä julkaistusta arvostelusta Jonah Goldbergin kirjasta Liberal Fascism. Ainakin tuon arvostelun perusteella se vaikuttaisi osuvan aika hyvin nappiin: nykyaikaisilla vasemmistolaisilla on vain aste-eroja fasisteihin ja natseihin. Kaikki ovat samaa valtiojohtoisuuteen vetoavaa pakettia, jossa yksilön oikeutta elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla halveksutaan.
Minua vain ottaa päähän, että nykyaikaisilla poliitikoilla ei ole munaa myöntää tätä suoraan, vaan heidän pitää väkisin esittää olevansa jotain muuta. Jos kannattaa nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota, kannattaa yksilönvapauksien murskaamista ja yksilön alistamista valtion orjaksi, ja silloin on ihan samaa maata natsien ja fasistien kanssa. Jos tämä ajatus ei miellytä, niin kannattaisi pohdiskella vähän sitä mitä oikeasti ajaakaan politiikassa, eikä lähteä selittelemään kuinka jotkut sosialidemokraatit ehkä saattoivat vastustaa natseja joskus monta vuosikymmentä sitten. Se on ollutta ja mennyttä, nykyään on uusia vihollisia yksilönvapaudelle - vaikkei niitä enää natseiksi nimitetä, niin tosiaankin vain pienistä aste-eroista on kyse.
Vaikka tuo arvostelu julkaistiinkin Kokoomuksen pää-äänenkannattajassa, niin kannattaa muistaa, että Kokoomuskin on varsin sosialidemokraattinen puolue.
Vähän myöhässä kirjoittelen asiasta, mutta sen verran pöyristyttävä juttu oli, ettei viitsi jättää huomiottakaan.
Tällä kertaa ihanat terveysfasistimme ovat keksineet, että tupakoinnin käyttäminen taiteessa on epäilyttävää, koska se voidaan tulkita mainostamiseksi, ja sen ansiosta tyhmät kansalaiset voisivat alkaa ihannoimaan tupakointia niin paljon, että tupakointi räjähtää kasvuun ja ihmiset kuolevat syöpään ja maailmanloppu tulee.
Ihan kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, että psykoaktiivisten aineiden käyttöä rajoitetaan ankarasti ja väkivaltaisesti, vaan mukaan on vedettävä vielä taiteen sensuurikin. Ja kun sille tielle lähdetään, niin ei kestä kovinkaan kauaa kunnes sensuuri laajenee. Niin käy aina. Seuraavana lienee alkoholi, ja sitten mukaan onkin helppo ottaa kaikki huumeet, koska nehän ovat jo laittomia muutenkin. Kofeiinia ei olla vielä lähdetty pahemmin rajoittamaan, mutta eiköhän sekin sieltä vähitellen tule.
Poliittisen järjestelmän iso ongelma on siinä, että tällaisille terveysfasisteille ei voi mitään. Terveys ja hyvinvointi ovat sellaisia asioita, joiden varjolla voi vastustaa ihan mitä tahansa.
Kuten olemme jo kaikki luultavasti kuulleet monesta lähteestä, kapitalismi on kriisissä. Kommunistit ovat tietenkin julistaneet kapitalismin kriisiä jo Marxin ajoista lähtien, mutta vieläkään kyse ei ole siitä kriisistä, mistä he ovat puhuneet.
Naomi Klein kirjoitti vähän aikaa sitten kirjan siitä, kuinka kapitalismi etenee aina kriisien aikaan, ja syytti kapitalisteja näiden kriisien lietsomisesta, jotta he voisivat päästä vieläkin kapitalistisempaan malliin. Tämä on tietenkin aivan älytön väite. Tosiasiassa homma menee aivan päinvastoin: yleensä kaikenlaisten kriisien seurauksena siirrytään yhä sosialistisempaan yhteiskuntaan. Yhä suurempi osa yhteiskunnasta siirtyy valtion hallintaan, pois tavallisista kansalaisilta.
Yleensä nämä kriisit eivät ole kapitalistien aikaansaannoksia, ja vielä harvemmin tarkoituksella tehtyjä, jotta syntyisi potentiaalinen mahdollisuus tehdä maailmasta vielä kapitalistisempi. Sen sijaan kriisit ovat jotakuinkin poikkeuksetta lähtöisin valtion huonosta politiikasta. Niin tälläkin kertaa. Ja kuten aina ennenkin, valtiot yrittävät korjata näitä mokiaan siirtymällä vielä sosialistisempaan malliin. Tämä tietenkin takaa tulevaisuudessa sen, että myös tulevaisuudessa tulee olemaan yhä pahempia kriisejä.
Tekevätkö sosialistit sitten näitä kriisejä tahallaan? Luultavasti eivät. Kyse lienee enemmänkin tietämättömyydestä. Poliitikoille on vaan jotenkin hankalaa ymmärtää, että he eivät mitenkään kykene hallitsemaan koko taloutta. Eivät, vaikka kuinka kovasti niin toivoisivat. Tästä johtuen he yleensä mokaavat kaikenlaiset isot jutut. Muun muassa tämänhetkiseen kriisiin reagoiminen vaikuttaisi olevan aika surkeaa. Paniikissa otetaan velkaa ihan älyttömästi ja tuhlataan viimeisetkin veronmaksajien rahat.
Tietenkin on olemassa myös paljon sellaisia poliitikoita, jotka ajavat lähes koko ajan joko omia tai eturyhmiensä etuja. Sellaiset pääsevät hyvin esille tässä vaiheessa, kun pitäisi keksiä millä tavoin talouskriisiin vastataan. Nyt kaikki ovat huutamassa suureen ääneen, kuinka paras tapa ”elvyttämiseen” on rahan jakaminen poliitikolle itselleen ja hänen kavereilleen.
Siksi kapitalismi on kriisissä. Juuri ketään poliittisesta eliitistä ei tällä hetkellä kiinnosta puolustaa kapitalismia, koska he saavat sitä enemmän mitä suurempaa sosialismia he vaativat. Poliitikoille veronmaksajien rahat ja äänestäjien äänet ovat kuin huumetta narkkarille. Talouskriisin iskiessä niitä kumpaakin on helppo saada. Rahaa kupataan lupaamalla pelastusta talouteen, ja lupaamalla pelastusta talouteen saadaan äänestäjät omalle puolelle. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko pelastussuunnitelma oikeasti käyttökelpoinen vai ei.
Tietenkin Soini on tullut tunnetuksi jo aiemminkin sellaisena henkilönä, joka uskaltaa ilmaista omia mielipiteitään, mutta harvinaisen hienoa on, että koko puolueella on selkeä, muista erottuva mielipide. Suomessahan ei käytännössä ole kuin iso kasa hyvinvointivaltiota puolustavia puolueita, joilla on vain pieniä vihvahde-eroja keskenään. Mitään realistista vaihtoehtoa ei ole. Tällä kertaa näyttäisi kuitenkin siltä, että eurovaaleissa tulee olemaan ihan selkeästi erilainen vaihtoehto. Melkein jopa voisin harkita Soinin äänestämistä, ellei hän puolueineen olisi niin iljettävän kansallissosialistinen.
Minun näkökulmastani yhdelläkään puolueella ei siis ole mitään oikeasti hyvää EU-politiikkaa. PS on päätynyt oikeaan suuntaan, eli vastustamaan EU:ta, mutta tekee sen vääristä motiiveista. Yksinkertaistetusti sanoen: Perussuomalaiset haluavat holhota Suomen valtion ja eduskunnan kautta, muut puolueet Euroopan unionin kautta. Mitään aidosti yksilönvapautta kunnioittavaa vaihtoehtoa ei siis ole tarjolla. Euroopan Unionista on kehittymässä absurdi ylikansallinen holhousvaltio, eikä ketään kiinnosta vastustaa sitä. Surullista, mutta sellaista politiikka yleensä on.
Muut puolueet eivät tietenkään tykkää siitä, että Soini tuo politiikkaan vaihtoehtoja. Tämä näkyy parhaiten epädemokraattisuussyytöksissä, joita Soinille ja puolueelle satelee. Ironista kyllä, nämä perussuomalaisten vastustajat ovat tässä tapauksessa itse niitä pahimpia epädemokraatteja, kun haluavat kieltää tietynlaisen vaihtoehdon äänestämisen demokraattisissa vaaleissa (tai ainakin näennäisesti demokraattisissa).
